Ajankohtaista
Tältä sivulta löydät SEN:iä, SEN asiakkaita ja markkinatilannetta koskevia tiedotteita ja ajankohtaisia artikkeleita.
Sähkön säästäminen yrityksissä
Yrityksillä harvoin on toiminnassaan suuria säästömahdollisuuksia koskien sähkönhankintaa. Tässä markkinatilanteessa voi kuitenkin hyvin olla, että jo pienikin kulutuksen vähennys tai sähkönkulutuksen ohjaaminen eri vuorokauden aikoihin
Sähkövero ja sähköveroluokka
Sähkönsiirtolasku sisältää aina sähköveron. Veroluokalla on merkittävä vaikutus sähkölaskusi lopulliseen hintaan sähkönsiirron osalta. Sähkönsiirtoa ei voi kilpailuttaa, mutta sähköveroluokka kannattaa tarkistaa ihan varmuuden vuoksi. Käytännössä
Takuupoolin sähkösopimukset eivät pääty
Suomen Energianeuvonta Oyj takuupoolin asiakkaille on virheellisesti viestitty takuupoolin nykyisen sähköntoimitus sopimuksen päättymisestä. Ilmoitus on aiheeton eikä vaadi Teiltä mitään toimenpiteitä. EnergiaGuru® Takuupoolin toiminta sekä
Puhelinpalvelussa ruuhkaa
Suomen Energianeuvonta Oyj:n puhelinpalvelussa on markkinatilanteen takia poikkeavan paljon ruuhkaa ja vastaamisessa saattaa esiintyä viiveitä. Mikäli mahdollista suosittelemme käyttämään viestintään sähköisiä kanavia, käyttämällä esim. palautelomakettamme
Fingrid nostaa tasevastaavien tasepalvelumaksuja
Fingrid nostaa tasevastaavien tasepalvelumaksuja 1.9.2022 alkaen. Uusi hinta on 1,20€/MWh, kun se aiemmin oli 0,64€/MWh. Tyypillisesti tämä näkyy suoraan ja välittömästi sähkölaskun asiakashinnassa. Kustannusmuutos on
Sähkönsiirtotuotteet eli tariffit (Sähkön siirtotuotteen hintataulukko)
Sähkönhankinnassa kuulee usein termin tariffi, tai vielä useammin sähkönsiirtotariffin optimointi. Mitä tariffi tarkoittaa Käytännössä tariffeilla tarkoitetaan eri sähkönsiirtotuotteiden hinnoittelua. Jokaisella sähkönsiirtoverkolla tariffit ovat oman siirtoverkkoalueen